Helsingin ja Espoon 2016 käyttöönotettu kaupunkipyöräjärjestelmä on ollut menestys monella mittarilla. Järjestelmää on laajennettu vaiheittain vuosina 2017, 2019 ja 2021. Käyttömäärät on ollut nousussa tasaisesti vuoteen 2020 asti, jolloin saavutettiin noin 3 miljoonaa matkaa kauden aikana.
Espoossa on kuitenkin vielä tiiviisti rakennettuja ja asutettuja alueita, joilla kaupunkipyörät eivät ole käytettävissä. Järjestelmän laajentamisesta, ja päätöksenteon hitaudesta uutisoitiin Länsiväylässä jo lokakuussa 2019, eikä viiden vuoden jälkeen länsimetron varrella ole edelleenkään ratkaisua viimeisen kilometrin ongelmaan. Tästä syystä suuri osa julkisen liikenteen käyttäjistä jatkaa runkolinjoilta ja raideliikenteeltä matkaa esimerkiksi sähköpotkulaudoilla, joiden ongelmista olemme voineet toistuvasti lukea ja kuulla mediasta.
Kaupunkipyöräjärjestelmää aiotaan uudistaa vuonna 2026. Olisiko viimein aika laajentaa järjestelmää metron varteen Finnooseen ja Suur-Espoonlahteen, sekä kaupunkiradan varteen Kiloon, Keraan ja Viherlaaksoon?
Vastaa